Uusi Muhoksen Mimmi valittu

Uudeksi Muhoksen Mimmiksi on valittu Kati Seppänen. Valinta julkistettiin Koivu ja Tähti -päivien avajaisissa, Muhoksen torilla 30.8. Kati Seppänen on asunut Muhoksella 13 vuotta. Hän on syntynyt Puolangalla ja työskentelee Utajärvellä Etsivänä nuorisotyöntekijänä. Kati harrastaa laulamista, karaokekilpailuja, puutarhanhoitoa ja luonnossa liikkumista. Hän on järjestyksessään 17. Muhoksen Mimmi.

Muhoksen Mimmiksi haki määräajassa, 31.7. mennessä neljä henkilöä, joista haastatteluun kutsuttiin kaksi. Mimmin hakuprosessia haluttiin keväällä uudistaa. Mimmiltä toivottiin ainakin avoimuutta, sosiaalisuutta ja oma-aloitteisuutta, hyviä äidinkielen taitoja sekä some-maailman tuntemusta. Myös Mimmin haussa hyödynnettiin sosiaalista mediaa ja videoita.

Aikaisemmin Mimmin valinta on tehty yleisöäänestyksellä, mutta tällä kertaa esikarsintaa varten koottiin työryhmä, johon kuuluivat: Muhoksen kunnan elinvoimakoordinaattori Asko Lampinen, Muhoksen kunnan kulttuurituottaja Taija Jyrkäs ja Muhoksen yrittäjien puheenjohtaja Marika Kumpulainen. Lopullisen valinnan Muhoksen Mimmiksi teki Muhoksen yrittäjien 11-jäseninen hallitus työryhmän esityksen pohjalta. Päätös oli yksimielinen.

Lisätietoja
Marika Kumpulainen, Muhoksen yrittäjäyhdistyksen puheenjohtaja, p. 046 922 7440, muhoksen(at)yrittajat.fi