17.2.2020

Tulevaisuuden Kirkkosaari -ilta keräsi muhoslaiset keskustelemaan

Torstaina 13.2.2020 järjestetyssä Tulevaisuuden Kirkkosaari -illassa kävi kuhina kolmella työpajapisteellä. Pisteet oli jaettu kolmeen teemaan: asuminen ja maankäyttö, asukkaat ja hyvinvointi sekä elinkeinot ja palvelut. Kunnanjohtaja Jukka Syvävirta avasi illan puheenvuorollaan, jonka jälkeen tekninen johtaja Mikko Kari kertoi muun muassa alueen geologiasta.

Asumisen ja maankäytön pisteellä käytiin illan aikana tiivistunnelmaista keskustelua ja näkökulmia oli monia. Useat toivoivat, ettei alueelle rakennettaisi kerrostaloja. Omakotitaloasuminen sekä ekokyläajatus nousivat myös näkyvästi esille kommenteissa. Matalampaa rakennuskantaa edustivat lisäksi toiveet rivi- ja luhtitaloista. Muutama huikenteleva toive pilvenpiirtäjistä esiintyi myös. Toista ääripäätä edustivat he, joiden mielestä alueelle ei tulisi rakentaa nykyistä enempää asuntokantaa, vaan alue tulisi jättää virkistyskäyttöön.

Venesataman kehittäminen, Muhosjoen kunnostaminen ja tätä kautta venematkailun lisääminen korostui keskusteluissa. Toiveita kahvila- ja ravintolatoiminnasta oli myös runsaasti ja useampi toivoi alueelle majoituspalveluita. Yhtenä konkreettisena ideana oli kylpylähotelli, jonka yhteydessä olisi keilahalli. Monelle puolestaan luontoarvot ja alueen ominaisen luonnon säilyttäminen olivat keskeisiä. Lisäksi toivottiin maiseman avausta joelle päin. Myös vedenpuhdistamon siirtämisestä pois alueelta käytiin paljon keskustelua.

Alueen virkistysmahdollisuuksista keskusteltaessa nousi esille etenkin että frisbeegolf- ja kuntoradat tulisi säilyttää. Toiset taas olivat sitä mieltä, että frisbeegolf voitaisiin siirtää toisaalle. Paljon toivottiin myös uimarannan ja teiden kunnostamista. Rantaviivan yleisen käyttöoikeuden toivottiin pysyvän ennallaan. Yksittäisinä ideoina oli muun muassa esiintymislava pientapahtumille venesatamaan sekä Kirkkosaaren kiipeilypuisto.

Yleisesti Kirkkosaareen toivottiin maisemaan nojaavaa kehittämistä sekä luontoarvojen kunnioittamista. Muhoksen kunta kiittää kaikkia osallistujia aktiivisesta ideoinnista ja hyvistä kehitysehdotuksista. Illan annin perusteella lähdetään suunnittelemaan seuraavia askelia Kirkkosaaren kehittämisen suhteen.