1.9.2020

Tiedote kiinteistön omistajille ja haltijoille

Muhoksen kunta saa säännöllisesti yhteydenottoja liikkumista ja liikennettä haittaavasta kasvillisuudesta. Pensasaidat peittävät näkyvyyttä risteyksissä ja portin pielissä, eivätkä kadun ylläpidossa käytettävät koneet pysty hoitamaan koko väylää. Kulkuväylille ulottuvat oksat voivat myös olla vaarallisia jalankulkijoille, pyöräilijöille tai näkövammaisille, ja ne voivat vahingoittaa ajoneuvoja.

Kunta haluaa näin talven kynnyksellä muistuttaa, että tonteilla kasvavien puiden ja pensaiden hoito- ja
kunnossapitovastuu on aina kiinteistön haltijalla tai tontinomistajalla. Pihalla ja tontilla kasvavia puita ja
pensaita ei saa päästää rönsyilemään tontin ulkopuolelle, vaan ne pitää leikata ajoissa. Puut ja pensaat
eivät saa peittää liikennemerkkejä tai kadunnimikilpiä.

Mikäli kiinteistönhaltija tai tontinomistaja ei ole huolehtinut kasvillisuuden karsimisesta, voi kunta huomauttaa kiinteistöä kadulle ulottuvasta kasvillisuudesta. Ellei kiinteistö huomautuksen jälkeenkään karsi kasvillisuutta riittävästi, huolehtii kunta työn tekemisestä ja lähettää laskun työstä kiinteistölle.

Lisätiedot
Hannu Leskelä
rakennusmestari
044 4970 313