23.5.2019

Prosenttitaidetta Muhokselle

Muhoksen kunnanhallitus on päättänyt esittää valtuustolle, että Muhoksen kunnan rakennuskohteissa otetaan käyttöön prosenttitaideperiaate.  Prosenttiperiaateeen mukaan osa rakennushankkeen määrärahasta käytetään taiteeseen. Taideteos voi olla integroituna rakennukseen jo rakennusvaiheessa tai sijoitettuna sisä- tai ulkotilaan rakennuksen valmistuttua. Prosenttiperiaate on ollut käytössä Suomessa jo 1960-luvulta lähtien ja lisääntynyt huomattavasti 2000-luvulla. Systemaattisesti prosenttiperiaatetta noudattavia kaupunkeja ovat Oulu, Helsinki ja Hämeenlinna.

Muhoksella ensimmäinen prosenttitaiteen periaatteella toteutettu taideteos saadaan vuonna 2020 valmistuvaan Muhoksen lukiorakennukseen, jonka yhteyteen tulee myös Oulujoki-Opiston opetustiloja. Muhoksen lukion prosenttitaideteokseen on varattu 0,5% kokonaisrakennuskustannuksista, josta 50% on harkinnanvaraista Taiteen edistämiskeskuksen “Prosentti rakennuskustannuksista taiteeseen” -avustusta, josta saadaan päätös kesäkuun alussa.

Luonnoksia on pyydetty viideltä alueen taiteilijalta, joista luonnoksen on lupautunut tekemään neljä; Joel Karppanen, Riikka Keränen, Sanna Koivisto ja Tiina Vehkaperä. Teoksen paikaksi on ehdotettu terassi/pääsisäänkäyntiä, joka on suunniteltu lukiorakennuksen sydämeksi. Teos on toivottu toteutettavan yhteisöllisesti lukion opiskelijoiden kanssa ja se toivotaan integroituvan tilan materiaaleihin. Teos toimii valmistuttuaan opetuksen ja kulttuurikasvatuksen välineenä. Taiteilijat on valittu  Muhoksen Lukion prosenttitaidehankkeelle perustetun taidetyöryhmän toimesta johon kuuluu kulttuurituottaja Taija Jyrkäs, rehtori Minna Kemppainen, kuvataideopettaja Teijo Kärkkäinen sekä Oulun taidemuseon aluemuseotutkija Janne Kauppinen.

Muhoksen lukio ja Oulujoki-Opisto ovat geopark-oppilaitos. Lukio sijaitsee sekä Muhoksen muodostuman päällä että Unesco Global Geopark -statuksen saavuttaneella Rokua Geoparkin -alueella. Lukio tekee yhteistyötä yrittäjien kanssa ja tukee oppilaita löytämään yrittäjämaisen asenteen. Yhtenä lukion arvona on kestävä tulevaisuus ja sen vaaliminen.

Muhoksen kunta uskoo, että taiteen tuominen opiskelijoiden työympäristöön lisää hyvinvointia, opettaa tulkitsemaan ja lisää kiinnostusta taidetta, luovaa ajattelua ja taiteilijoita kohtaan. Teos lisää samalla kunnan vetovoimaisuutta ja luo positiivista kunta-kuvaa sekä vahvistaa kunnan omaa identiteettiä. Taiteilijoita on pyydetty huomioimaan luonnosvaiheessa lukion käyttäjäryhmä, alueen uniikki geologia ja luonto sekä Muhoksen kunnan arvot ekologisena, elinvoimaisena ja luonnonläheisenä Oulujokilaakson keskuksena. Lopullinen teosvalinta tehdään elokuussa 2019.

Lisätietoa:
Taija Jyrkäs, kulttuurituottaja
044 4970 482
taija.jyrkas@muhos.fi