20.1.2020

Muhoksen kunta osallistuu ilmastotalkoisiin

Muhoksen kunnan kouluissa ja päiväkodeissa on vuoden 2020 alusta otettu käyttöön niin sanottu 50/50-menetelmä. Menetelmällä tavoitellaan kustannussäästöä sekä energiatietoisuuden ja kestävän kehityksen tavoitteiden edistämistä osana kasvatus- ja opetustyötä. Koulujen ja päiväkotien päätavoitteena on vähentää energiankulutusta (sähkö, lämpö, vesi) 50/50-menetelmän avulla ja taistella siten ilmastonmuutosta vastaan. Menetelmän periaatteiden mukaisesti kunta palauttaa kouluille ja päiväkodeille puolet siitä rahallisesta säästöstä, jonka nämä energiansäästöllään saavat aikaan. Yksikkö saa itse päättää tämän rahan käytöstä.

Ohjelmassa keskitytään ensisijaisesti tietoisuuden lisäämiseen sekä asenteiden ja kulutustottumusten muuttamiseen, ja tavoitteena on integroida toiminta päivittäiseen työhön. Sähkön, veden ja lämmityksen käyttöä tarkkaillaan yksikössä ja kulutukseen pyritään vaikuttamaan arjen käyttäytymistä muuttamalla. Energian säästämiseen liittyvällä teoriaopetuksella tuetaan tavoitteiden saavuttamista ja lisätään lasten ja nuorten tietoisuutta energian säästämisen vaikutuksista yhteiseen ympäristöömme.

Alkuvaiheessa mallin käyttöönotto toteutetaan niissä yksiköissä, joissa ei ole tehty tai olla tekemässä muutoksia kiinteistöihin. Vuoden 2020 aikana 50/50-mallia toteutetaan
Laitasaaren koulussa ja Koivulehdon päiväkodissa.

Lisätietoja:

Juha Valta
hyvinvointijohtaja
p. 044 4970 400

Mikko Kari
tekninen johtaja
p. 044 4970 308