Muhoksella tehdään brändityötä yhdessä!

Muhoksen kunta toteuttaa nettisivu- ja brändiuudistusselvitystyön osallistavasti. Aktiiviset kuntalaiset ovat jo muutoksessa mukana.

Muhoksen kunnassa on aloitettu nettisivu- ja brändiuudistuksen selvitys, jossa syksyn aikana kartoitetaan tarvetta uudistukselle. Projektia varten on perustettu työryhmä, johon kuuluvat kaksi kunnan viestintätiimin jäsentä: kulttuurituottaja Taija Jyrkäs ja toimistosihteeri Anna Happo. Taija on koulutukseltaan kuvallisen viestinnän medianomi (AMK), ja hän on ollut kunnalla töissä helmikuusta 2018 lähtien. Anna on koulutukseltaan liiketalouden tradenomi (AMK), ja valmistuu ensi vuonna kauppatieteiden maisteriksi, pääaineenaan markkinointi. Työuraa kunnalla Annalla on takanaan yli neljä vuotta.

Työryhmä toteuttaa selvityksen osallistavasti syksyn 2019 aikana. Nettisivu- ja brändiuudistusta tehdään yhdessä kuntalaisten ja kunnan työntekijöiden kanssa muun muassa työpajojen kautta. Kuntalaisten työpajat toteutetaan yhteistyössä Mimmi Valleyn #munmuhos-tapaamisten kanssa. Seuraava tapaaminen on 9.10. klo 17 Koivu ja Tähti -kulttuurikeskuksessa.

Mimmi Valley on Muhoksen oma Piilaakso – ryhmä henkilöitä, jotka kokoontuvat Koivu ja Tähti -kulttuurikeskuksen aulaan muutaman kerran kuukaudessa tekemään Muhoksesta paremman paikan. #munmuhos-kampanja sai alkunsa Muhoksen lukion rehtorin Minna Kemppaisen aloitteesta puhua hyvää! #munmuhos on hästäg, jota kuka tahansa voi käyttää sosiaalisessa mediassa ja tuoda esille Muhoksesta parhaat puolet. #munmuhos hästägistä on myös muodostunut Mun Muhos -työryhmä, joka kuntalaisten aloitteesta miettii mikä on Muhoksen brändi. Ajoitus sekä Mun Muhos -työryhmälle että Muhoksen kunnan brändiuudistussuunnitelmalle on loistava ja Mun Muhos -tapaamiset ovat kunnan ja kuntalaisten yhteistyötä parhaimmillaan.

Anna Happo
Muhoksen kunta
044 497 0011
anna.happo@muhos.fi

Taija Jyrkäs
Muhoksen kunta
044 4970 482
taija.jyrkas@muhos.fi