Kulttuuri-illassa suunnitellaan vuotta 2018

Muhoksen kunnan kulttuuritoimi järjestää 15.2. kulttuuri-illan Koivu ja Tähti -kulttuurikeskuksessa klo 18.00 alkaen. Kulttuuri-illassa käydään läpi vuoden 2018 tapahtumia ja selvitetään alueen yhteistyömahdollisuuksia. Tilaisuuteen toivotetaan tervetulleiksi Oulujokilaakson taiteilijat, yrittäjät, kolmannen sektorin toimijat ja kulttuuritoiminnasta kiinnostuneet ja aktiiviset kuntalaiset.

Muhoksen kunta aloitti kulttuuri-iltojen järjestämisen syksyllä 2017 tapahtumatuottajan ja Oulujoki-Opiston rehtorin johdolla. Kulttuuri-iltojen tavoitteena on lisätä kunnan, kolmannen sektorin toimijoiden ja yrittäjien välistä yhteistyötä ja parantaa tätä kautta Muhoksen kunnan vetovoimaa.

Vuoden alussa Muhoksen kunnan kulttuurituottajana aloitti medianomi, visuaalisen ja esittävän taiteen tuottaja Taija Jyrkäs. Aiemmin Jyrkäs on tuottanut Oulun Sarjakuvakeskuksella kansainvälisen Oulun Sarjakuvafestivaalia sekä toiminut Taidekeskus KulttuuriKauppilassa ja Pohjoisessa valokuvakeskuksessa tuottajana.

Muhoksen kulttuurituottajan työhön kuuluu vuorovuosittain järjestettävien Koivu ja Tähti -päivien sekä Muhoksen musiikkijuhlien organisointi yhdessä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Tuottajan tehtäviin kuuluu aktiivinen yhteistyö mm. yrittäjien ja taide- ja kulttuurialan toimijoiden kanssa. Vuonna 2018 myös vapputapahtuman organisointi siirtyy Muhoksen kunnan vastuulle, jossa kulttuurituottajalla on keskeinen tehtävä. 15.2. Kulttuuri-illassa keskitytään varsinkin 1.5. tulevaan vapputapahtumaan sekä 30.8.-2.9.2018 järjestettävään Koivu ja Tähti -päiviin, joissa juhlistetaan Topeliuksen 200-vuotisjuhlavuotta.

Kulttuurituottaja kuuluu Muhoksen kunnan viestintä- ja kulttuuritiimiin sekä osallistuu kunnan kehittämis- ja tutkimustyöhön, hankkeisiin ja brändäykseen. Kulttuurituottaja toteuttaa omalta osaltaan Muhoksen kunnan kuntastrategiaa, jonka yhtenä tavoitteena on luoda Muhoksesta merkittävä kulttuuri- ja matkailukohde Rokuan Geopark-alueella.

Lisätietoa:
Taija Jyrkäs
kulttuurituottaja
044 4970 482