Hyrkin koulu

Hyrkin koulu on noin 160 oppilaan alakoulu Muhoksen Jokirinteellä. Aluetta kutsutaan yleisesti myös Päivärinteeksi. Jokirinne sijaitsee Muhoksella Oulujoen pohjoispuolella lähellä Muhoksen ja Oulun kunnanrajaa.

Hyrkin koulu on sijainnut alunperin jokivarressa muutama kilometri Huovilan suuntaan. Kun 1990-luvun alussa uusi koulurakennus päätettiin rakentaa nykyiselle paikallaan mäen päälle, koulu säilytti kuitenkin vanhan nimensä.

Nykyinen Hyrkin koulu on rakennettu useassa eri vaiheessa. Viimeksi vuonna 2017 Päivärinteen päiväkoti rakennettiin koulurakennuksen yhteyteen, ja niiden väliin tehtiin päiväkodin ja koulun yhteinen ruokasali.

Henkilökunta

0. lk, esiluokanopettajaMika Laatikainen
1. lk, luokanopettajaAiri Hautala, vararehtori
2A lk, luokanopettajaMaria Saarnio
2B lk, luokanopettajaOona Appel
3. lk, luokanopettajaSirpa Walkeajärvi
4A lk, luokanopettajaLaura Karjalainen
4B lk , luokanopettajaSaila Heikkilä
5 lk, luokanopettajaPaula Byman
6A lk, luokanopettajaMikko Koskimaa
6B lk, luokanopettajaToni Väyrynen, rehtori
Laaja-alainen erityisopettajaKaisa Vähäkuopus
Pienluokan erityisopettajaTanja Hokajärvi
KoulunkäynninohjaajaKari Matilainen
KoulunkäynninohjaajaSofia Pitkänen
Koulunkäynninohjaaja, pienluokkaSirpa Räsänen
Koulunkäynninohjaaja, pienluokka Hanne-Riikka Väliaho

Käyntiosoite
Koulutie 2
91410 Jokirinne

Rehtori
Toni Väyrynen
044 4970 449
toni.vayrynen@muhos.fi

Opettajat 044 4970 445

Kuraattori
Tanja Westman
044 4970 436

Terveydenhoitaja
Terhi Sunnari
044 4970 273

Keittiö 044 4970 040

Hyrkin koulu somessa