Avoin varhaiskasvatus

Avoimen varhaiskasvatuksen palvelut on tarkoitettu kotihoidossa oleville lapsille ja heidän perheilleen. Toiminta on ohjattua ja tavoitteellista varhaiskasvatusta, joka perustuu Muhoksen kunnan varhaiskasvatussuunnitelmaan.

Avoin varhaiskasvatustoiminta sisältää vapaata yhdessäoloa ja leikkimistä sekä esimerkiksi kädentaitoja, musiikkia, liikuntaa ja retkiä. Vanhemmilla on myös mahdollisuus saada tukea vanhemmuuteen sekä keskustella kasvatuksesta, lapsen kehityksestä ja lapsiperheen arjesta.

Avoimen perheryhmän toimintaan lapsi voi osallistua yhdessä vanhempansa kanssa. Perheryhmä on alle kouluikäisten lasten ja vanhempien yhteistä toimintaa, jossa avoimen varhaiskasvatuksen henkilökunta on mukana. Perheryhmä toimii keskiviikkoisin klo. 9.30-11.30 ja se on avoin ja maksuton eikä sinne tarvitse ilmoittautua ennakkoon.

Varhaiskasvatusryhmät on tarkoitettu kotihoidossa oleville yli 2-vuotiaille lapsille. Varhaiskasvatusryhmät kokoontuvat 2 krt/viikossa. Avoimen varhaiskasvatuksen ryhmiin on jatkuva haku ja hakemuksen voi tehdä sähköisesti. Avoimen varhaiskasvatuksen paikan voi irtisanoa kesken kauden ryhmään ilmoittamalla.

Avoin varhaiskasvatustoiminta noudattaa esiopetuksen loma-aikoja ja toimintamaksu on 10 €/lapsi/kk. Hakemuksesta maksusta voi vapautua samoin perustein kuin varhaiskasvatuksen asiakasmaksusta (n. 0-maksuluokka)

Avoimen varhaiskasvatuksen lapsiryhmiin valintajärjestys: 1.) kokopäiväpaikasta luopuvat lapset ja 2.)hakijat hakujärjestyksessä, huomioiden tuen tarvitsijat (Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 24.2.2016 §20).

Avointa varhaiskasvatustoimintaa tarjotaan Koivulehdon ja Päivärinteen päiväkodeissa. 

Varhaiskasvatusryhmät, Koivulehdon päiväkoti:
Tehtaantie 2, 91500 Muhos Puh. 044 4970 144
avoin.varhaiskasvatus@edumuhos.fi

PAJUT:                         maanantai ja torstai klo 8.30-11.30

SAARNIT:                     maanantai ja torstai klo 12.30-15.30

JALAVAT:                      tiistai ja perjantai klo 8.30-11.30

POPPELI:                     tiistai ja perjantai klo 12.30-15.30

PERHERYHMÄ:           keskiviikkona klo 9.30-11.30

Varhaiskasvatusryhmät, Päivärinteen päiväkoti:
Mettäperäntie 5, 91410 Jokirinne Puh. 044 4970 149
avoin.paivarinne@edumuhos.fi

KIELOT:                       maanantai ja torstai klo 8.30-11.30

KAARNAT:                   maanantai ja torstai klo 12.30-15.30

JÄKÄLÄT:                    tiistai ja perjantai klo 8.30-11.30

KANERVAT:                 tiistai ja perjantai klo 12.30-15.30

PERHERYHMÄ:           keskiviikko klo 9.30-11.30