Kylmälänkylän koulu

kylmalankylankouluKylmälänkylän koulu
Kylmälänkyläntie 2845
91560 Kylmälänkylä

 


Koulumme

Kylmälänkylän koulu on Suomen pisimmän kylän vireä lähikoulu, joka sijaitsee noin 30 km päässä Muhoksen kirkonkylältä. Koulussa annetaan laadukasta perusopetusta yhdysluokkamuotoisesti Muhoksen kunnan yhteisen opetussuunnitelman mukaisesti. Keväällä 2018 koulu täytti 130 vuotta. Kylmälänkylän koulun toiminta on lakannut kevätlukukauden 2019 lopussa. Koulu jatkoi toimintaansa Kirkonkylän koulun toimipisteenä vielä syyslukukauden 2019 loppuun saakka.

 

Ajankohtaista

Kylmälänkylän koulun vaiheita

Kylmälänkylän koulu aloitti toimintansa 1.10.1888 Jaako Ylikärsämän pirtissä. Kyläläiset velvoitettiin maksamaan vuokraa pirtistä 100 markkaa vuodessa ja huolehtimaan koulun lämmityksestä.

Vuonna 1898 koulu muutti kunnalta ostettuihin Tapanilan tiloihin. Koulutilaan kuului päärakennuksen lisäksi navetta, metsää ja niittyjä. Kylmälänkylän koulu sijaitsee nykyäänkin samalla paikalla.

Koulu toimi 4-luokkaisena aina vuoteen 1934 asti, kunnes yhdessä Saarelan koulupiirin kanssa perustettiin kiertävä, 18-viikkoinen alakoulu. Alakoulun opettaja Vieno Maria Kylmäoja aloitti alakoulun pidon syksyllä Saarelan koulupiirissä ja siirtyi opettamaan Kylmälänkylän koulupiirin lapsia keväällä. Vuonna 1945 perustettiin kiinteä, 36-viikoinen alakoulu.

Vuonna 1953 koulun nimi päätettiin muuttaa Tapanilaksi, koska nimi oli yleisesti käytetty kyläläisten keskuudessa ja koulutila sijaitsi Tapanilan mailla. Vanha koulurakennus oli kuitenkin huonokuntoinen ja ahdas. Muutto uuteen, valoisaan rakennukseen tuli mahdolliseksi vuonna 1956 uuden koulurakennuksen valmistuttua.

Kylmälänkylän kansakoulu muuttui peruskouluksi vuonna 1974.