7.9.2018

Rokua Geopark -alueelle matkailun kehittämissuunnitelma

Rokua UNESCO Global Geopark -alueelle laaditaan syksyn kuluessa matkailun kehittämistä ohjaava suunnitelma. Työ alkaa sähköisellä kyselyllä, jossa selvitetään matkailijoiden, kuntalaisten ja yrittäjien matkailupalveluihin liittyviä kokemuksia ja kehittämistarpeita. Seuraavaksi haastatellaan nykyisiä matkailutoimijoita ja kuullaan heidän kehittämistarpeitaan ja -ideoitaan. Marraskuun alussa kutsutaan matkailuyrittäjät ja muutkin matkailusta kiinnostuneet yhteiseen tilaisuuteen, jossa myös on mahdollisuus tuoda esille ideoita ja esitellä lisäksi testattavia tuotteita.

Jo suunnittelun alkumetreillä on tullut esille paljon konkreettisia kehittämisideoita. Esimerkiksi Oulu-Kajaani -tien varteen on esitetty näyttävää Geopark-opastusta ja matkailuportteja palveluineen. Koko alueelle on toivottu kiinnostavia talvi- ja kesäaktiviteetteja sekä niitä tuottavia ohjelmapalveluyrittäjiä. Palautetta on tullut myös reiteistä: Niiden tulisi olla jatkuvia ja huollettuja. Reiteille kaivataan lisäksi vuokra-, huolto-, majoitus- ja muita palveluja.

Uusi kehittämissuunnitelma tarkentaa vuonna 2017 laadittua Rokuan ydinalueen kehittämissuunnitelmaa ja laajentaa sen kattamaan koko Rokua UNESCO Global Geopark -alueen, johon kuuluvat Oulujokilaakson, Rokuan ja Oulujärven maisema-alueet. Suunnitelman tavoitteena on parantaa alueen nykyisten matkailuyritysten toimintaedellytyksiä ja tarjota mahdollisuuksia uusille matkailualan toimijoille. Lisäksi se luo pohjan alueen kaavoitukselle, sisältää konkreettisia toimenpide-ehdotuksia ja markkinoi Rokua Geopark -aluetta kokonaisuutena ulospäin.

Lisätietoja suunnitelmasta tarvittaessa:
-Jukka Syvävirta, Muhoksen kunnanjohtaja, p. 044 497 0001
-Anne Sormunen, Utajärven kunnanjohtaja, p. 040 482 6444
-Miira Raiskila, Vaalan kunnanjohtaja, p. 040 085 5920
-Kimmo Vähäjylkkä, Sweco Ympäristö Oy, p. 040 531 4481