Varhaiserityiskasvatus

Tukea tarvitsevilla lapsilla tarkoitetaan lapsia, joiden kehityksen, kasvun ja oppimisen edellytykset ovat heikentyneet sairauden, vamman tai toimintavajavuuden vuoksi tai jotka tarvitsevat fyysistä, psyykkistä tai sosiaalista tukea kasvulleen. Lisäksi tukea voivat tarvita lapset, joilla on oppimisvalmiuksiin liittyviä riskitekijöitä.

Muhoksen varhaiskasvatuksessa on käytössä kolmiportainen, yleisen, tehostetun ja erityisen tuen suunnitelma. Tuen tarve huomioidaan lapsen varhaiskasvatussuunnitelmassa ja esiopetussuunnitelmassa.

Muhoksen kunnan varhaiskasvatuksen piirissä olevat tukea tarvitsevat lapset on sijoitettu tavallisiin päiväkoti- ja perhepäivähoitoryhmiin. Varhaiskasvatuksen erityisopettaja (veo) tukee varhaiskasvatuksen henkilökuntaa työssään sekä tekee yhteistyötä vanhempien, neuvolan ja sosiaalityön sekä koulun henkilöstön ja eri terapeuttien kanssa. Hän on tarvittaessa mukana myös muiden tahojen järjestämissä lasta koskevissa palavereissa esim. Oys. Jos lapsen tuen tarve on tiedossa jo varhaiskasvatuspaikkaa haettaessa, voivat vanhemmat halutessaan olla häneen suoraan yhteydessä.

Varhaiskasvatuksen erityisopettajat
Liisi Teittinen p. 044 497 0118 tai liisi.teittinen(a)muhos.fi
Tellervo Moilanen p. 044 497 0127 tai tellervo.moilanen(a)muhos.fi